Tietoja meistä

Oma kuva
Olemme kokeilunhaluinen aviopari, mies (M) vuosimallia -83, nainen (N) -74. Rakastamme seksiä ja harrastamme sitä PALJON. Tässä blogissa kerromme kokemuksistamme ja ajatuksistamme.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Ihana, mystinen orgasmi

Yön pitkinä tunteina lueskelin taas seuraamiamme blogeja ja löysin Nereidin kirjoittaman tekstin orgasmeista (teksti löytyy täältä)
Muutama vuosi sitten olisin ollut kateudesta vihreänä tai sitten epäuskoisena väittänyt kirjoitusta vilkkaan mielikuvituksen tuotokseksi. Orgasmi ei naiselle todellakaan ole itsestäänselvyys ja nainen, joka ei orgasmia ole koskaan saanut, ei ole poikkeava. Tunnen monia naisia, jotka eivät ole koskaan, siis KOSKAAN saaneet orgasmia. Erään hyvän ystäväni kanssa kerran juttelimme orgasmeista ja hän kertoi saaneensa elämänsä aikana yhden orgasmin. Hän myös sanoi, että elämä ennen sitä yhtä orgasmia oli helpompaa, koska ei voi kaivata sellaista jonka olemassaolosta ei tiedä. Sen jälkeen kun hän kerran sai, on hänen elämänsä ollut pelkkää orgasmin metsästystä. Toinen ystäväni taas saa helposti itsetyydytyksessä, mutta ei koskaan kumppanin kanssa.
Minä olen oppinut tyydyttämään itseni jo varhain. Klitoriksen löysin varmaan jo ennen kouluikää ja sen myötä klitorisorgasmit ovat tulleet tutuksi. Nuorena alkoi tietysti seksiasiat enemmän kiinnostaa ja eroottisten novellien ja pehmoporno-ohjelmien suurkuluttajana väkisinkin törmäsin uusiin sanoihin kuten g-piste ja emätinorgasmi. Ja tästä alkoi sitten se ison O:n metsästys. Meni vuosi jos toinenkin, meni vuosikymmen ja toinenkin mutta isoa O:a en vaan kokenut, en vaikka mitä tein. Oli yhdenillanjuttuja, vakituisia kumppaneita, oli itsetyydytystä ja itsetutkiskelua mutta ei, vaikka kuinka itseäni tutkin ja hyväilin. Niinpä jossain vaiheessa päädyinkin siihen lopputulokseen, että minulta ei yksinkertaisesti mitään g-pistettä löydy. Mutta sitten tapasin nykyisen mieheni ja kas, orgasmin saaminen on helppoa kuin heinän teko. Saan klitorisorgasmeja, nänniorgasmeja ja ahhh myös niitä ISOJA ORGASMEJA. Se g-piste siis löytyy minultakin ja nyt löydän sen jopa itse. Orgasmin saaminen vaatii siis paljon muutakin kuin vaan halun laueta. Se vaatii oikeanlaisen kiihkon ja halun ja ennenkaikkea oikean kumppanin.
Orgasmeissa on myös eroja. Nereidi kertoi klitorisorgasmin olevan hänelle se iso O. Minulle se isoin ja nautinnollisin orgasmi on ehdottomasti emätin- eli g-pisteorgasmi. Nänniorgasmi on hyvin samankaltainen kuin klitorisorgasmi. Mitenköhän sitä osaisi kuvailla nämä hyvinkin erilaiset orgasmit.. emätinorgasmi on jotenkin kokonaisvaltaisempi, syvempi, ei voimakkaampi mutta kuitenkin rajumpi. Mutta vaikka emätinorgasmi on isompi ja rajumpi niin emätinorgasmeja voi saada peräkkäin nopeammalla tahdilla kuin klitorisorgasmeja. Klitoris on orgasmin jälkeen hetken aikaa lähes tunnoton, joskus jopa arka ja menee tovi ennenkuin se toipuu orgasmista ja on valmis uuteen nousuun. G-piste taas tuntuu olevan koko ajan laukeamisvalmiudessa. G-pisteorgasmi tuntuu luissa ja ytimissä, ihan joka puolella. Klitorisorgasmi ei jotenkin "ylety" niin "syvälle".
Pitkään sitä joutui elämään ennenkuin pääsin naiseudestani tosissani nauttimaan, mutta tämä olkoon hyvänä esimerkkinä siitä että hyvää kannattaa odottaa ;)

-onnellinenN

1 kommentti:

  1. Täytyipä myös kirjoitella orgasmista blogiin. :D
    Mä olen myös huomannut, että emätinorgasmit (ne harvat, joita oon saanut) tuntuvat jotenkin "syvemmiltä". Ja silloinkin, kun siis varsinaisesti saan orgasmin yhdynnän aikana klitorista hyväilemällä, niin orgasmin aiheuttama tunne on erilaisempi kuin pelkkää klitorista hyväilemällä.

    VastaaPoista